Aistit käyttöön
Kuinka hyvin aistinne toimivat?
Aistitehtäviä
-
Istahdetaan puiden juureen ja kuunnellaan parin minuutin ajan hiljaa ympäristöä. Mitä ääniä kuulemme? Piirretään kuuntelun aikana kuvia näistä asioista. Kun pari minuuttia on kulunut, opettaja antaa pienen äänimerkin ja kokoonnutaan yhteen. Esitellään piirrokset toisille ja pohditaan omista havainnoista miellyttävin ja ikävin ääni. Mistä ne olivat peräisin? Miksi ne olivat mukavia tai inhottavia?
-
Jaetaan oppilaat pareiksi. Toinen parista peittää silmänsä esimerkiksi huivilla, jotta kädet pysyvät vapaana. Toinen taluttaa sokkoa lähiympäristössä ja ohjaa hänet valitsemansa kohteen luo. Kannattaa pyöräyttää muutaman kerran ympäri ja kulkea mutkitellen, jottei reitti olisi aivan selvä! Sokkona oleva pari tunnustelee kohdetta – vai haiseeko se myös joltain? Pari johdattaa sokon takaisin alkuperäiseen paikkaan. Sokko ottaa huivin pois, katselee ympärilleen ja yrittää katseellaan löytää tunnustelemansa kohteen. Mikä laji se oli – miltä se tuntui, millaisia muotoja ja yksityiskohtia siinä oli, vai tuoksuiko se joltain? Tunnistaako sokko jopa oikean yksilön ympäriltään?
-
Valmiina värijahtiin? Tulostetaan retkelle mukaan värilappuja värikartasta. Jaetaan oppilaat pareihin. Parit ottavat itselleen sovitun määrän lappuja, tai ne voidaan arpoa valitsemalla ne sokkona. Etsitään pareissa luonnosta värit, jotka ovat mahdollisimman lähellä värikartan värejä. Voidaan ottaa vielä kuvat löydetyistä kohdista!
Lopuksi keskustellaan esimerkiksi
- Millaisia luonnonläheiset värit mielestänne ovat?
- Miksi luonnossa on sekä räikeitä että hillittyjä värejä?
- Miksi kukat ovat usein kirkkaita? Miksi uroslinnut ovat usein näyttävän värisiä, mutta naaraat vaatimattomia? Miksi lehdet näyttävät vihreiltä?
- Väreillä viestitään luonnossa valtavasti
- Mikä on mielestänne rauhallinen väri, entä mikä on iloinen, ystävällinen tai pelottava?
- Aika paljon löytyy mielleyhtymiä luontoon – metsän vihreä sävy rauhoittaa, auringon keltaisuus liitetään iloon ja myrskyn tummuus voi pelottaa.