Teatterit

  • Porin Teatteri on vanhin suomenkielinen ammattiteatteri. Se toimii Porin keskustassa vuonna 1884 valmistuneessa teatteritalossa, joka on kuuluisa erityisesti 304-paikkaisen päänäyttämönsä allegorisista kattomaalauksista. Uusrenessanssia edustavan rakennuksen on suunnitellut ruotsalainen arkkitehti Johan Erik Stenberg. Porin Teatterin ohjelmistossa nähdään vuoroin draamaa, komediaa, musikaaleja, koko perheen näytelmiä sekä pienten lasten näytelmiä.

    Koululaisryhmille voidaan järjestää yksityisiä teatterikierroksia, joiden aikana yleisö pääsee oppaan johdolla kurkistamaan kulissien taakse; puvustoon, verstaalle, näyttelijöiden tiloihin ja niin edelleen. Opas esittelee tuotantotiloja kertoen samalla teatterin värikkäästä arjesta. Noin tunnin kestävälle kierrokselle mahtuu max. 20 henkilön ryhmä. Yleisökierrokset ovat maksuttomia ja niitä järjestetään mahdollisuuksien mukaan arkisin klo 9 – 15.30 välillä. Aamuharjoitusten ja päiväesitysten aikana kiertäminen ei ole mahdollista.

    Lisätietoja kulissikierroksista antaa
    teatterisihteeri Emmi Kujanpää | 044 764 3317 | porin.teatteri@pori.fi

    Teatteri järjestää myös tilausnäytöksiä ja koululaisnäytöksiä. Lisätietoa tilausnäytöksistä antaa
    markkinointipäällikkö Hannu Saha | 0400 880 217 | hannu.saha@pori.fi

  • Rakastajat-teatteri on porilainen ammattiteatteri, joka toimi 30 vuotta Satakunnan ainoana vapaana ammattiteatterina 1991–2021. Vuoden 2022 alusta Rakastajat-teatteri hyväksyttiin teattereiden valtionosuusjärjestelmän piiriin. Rakastajat aloitti pienenä huoneteatterina Poriginal galleriasta ja on vuosien saatossa kasvanut merkittäväksi maakunnalliseksi ja valtakunnalliseksi teatteritoimijaksi sekä festivaalijärjestäjäksi. Nykyään Rakastajat-teatteri on vahva ja elinvoimainen ammattiteatteri, joka haluaa vahvistaa alueensa taiteellista teatteritarjontaa.

    Rakastajat-teatterin ohjelmistossa on kotimaisia kantaesityksiä, käännöstekstejä, draamaa, komediaa, musiikkiteatteria ja ajoittain myös koko perheen esityksiä. Järjestämme mielellämme tilausnäytöksiä myös kouluryhmille ja pienempiä esityksiä on lisäksi mahdollista tilata vierailulle kouluun tai muuhun yksikköön. Kerromme mielellämme lisää mahdollisuuksista.

    Rakastajat-teatteri toteuttaa myös tilauksesta monipuolisia työpajoja teatteri-ilmaisusta, näytelmäkirjallisuudesta, improvisaatiosta tai vaikka pienoisnäytelmän valmistamisesta. Työpajat räätälöidään joustavasti eri ikäisille kohderyhmille muutaman tunnin workshopista pitempiin kokonaisuuksiin. Työpajoja ohjaavat teatteritaiteen ammattilaiset.

    Teatterimme ammattilaisia voi myös pyytää kouluihin esittelemään Rakastajat-teatterin toimintaa ja kertomaan eri ammattikuntien työstä teatterissa.

    Järjestämme myös kierroksia teatteritiloissamme. Pieni näyttämömme Studio Hilkka sijaitsee Porin keskustassa (Valtakatu 22) ja pääsalimme Kehräämö taas Puuvillan alueella (Pohjoisranta 11/Pumpulikatu).

    Lisätietoja antaa vastaava tuottaja, festivaalikoordinaattori Karoliina Ailasmaa | 044 971 0450 | karoliina@rakastajat.fi

  • tiedotusvastaava Katja Lundell | teatterinuoret(at)gmail.com | 044 543 4244 | Kulttuuritalo Annankatu, 28100 PORI | www.porinteatterinuoret.net

    Porin teatterinuoret voi tilauksesta järjestää joko Anniksen tiloissa tai koulullanne esimerkiksi draamaseikkailun, improtyöpajan, äänenkäyttöön tai lavakammon voittamiseen keskittyvän pikakurssin tai vaikka hauskan ohjelmanumeron juhlatilaisuuteen.

    Teatterinuoret järjestävät myös erilaisia työpajoja, draamaseikkailuja, tilausnäytöksiä sekä keikkoja pyynnöstä. Toimintamme on pääsääntöisesti suomenkielistä ja soveltuu kaikenikäisille, ellei näytelmän tiedoissa erikseen muuta mainita. Useimmat esityksistämme on suunnattu 5.–9.-luokkalaisille sekä sitä vanhemmalle yleisölle. Ohjelmistomme sopii näytelmästä riippuen erinomaisesti esimerkiksi äidinkielen, historian tai vaikkapa elämänkatsomustiedon ja filosofian opintokokonaisuuksiin.

    Porin Teatterinuoret ry on Suomen suurimpia, pitkäikäisimpiä sekä aktiivisimpia harrastajateattereita. Eri ryhmissä näyttelee niin vasta-alkajia kuin konkareita aina yhdeksänvuotiaista aikuisiin asti. PTN valmistaa vuosittain kuudesta kahdeksaan näytelmää, joiden esitykset ovat pääsääntöisesti helmi-toukokuussa. Ohjelmistossamme on vuosittain niin lastenteatteria, nuorisodraamaa, originaalitekstejä, klassikoita kuin hieman kokeellisempiakin teatterin muotoja. Esityksemme valmistuvat huolellisella käsityöllä ja tinkimättömällä asenteella ja vuosien mittaan olemmekin niittäneet suosiota niin teatterifestivaaleilla kuin lehtiarvosteluissakin.

  • puheenjohtaja Teemu Virhiä | 040 594 5189 | porinyt(a)gmail.com | www.porinylioppilasteatteri.fi

    Porin ylioppilasteatteri on porilainen harrastajateatteri, joka tekee taiteellisesti kunnianhimoista teatteria. Teatteri valitsee ohjelmistoonsa usein kantaesitystekstejä tai vähän esitettyjä tekstejä. Esityskausia on yleensä kaksi vuodessa, keväällä ja syksyllä. Teatterin alla toimii myös Improvisaatioryhmä Kosminen Karuselli. Koulut ja koululuokat voivat vierailla esityksissä. Usein tarjolla on ryhmäalennuksia.

  • puheenjohtaja Reetta Vehkalahti | 040 124 0292 | leikkiteatteri(at)gmail.com | www.leikkiteatteri.fi

    Leikkiteatteri-yhdistys ry pyörittää Satakunnan alueella kirjavinkkaustoimintaa. Kirjavinkkari tulee koululle ja kertoo ilmeikkäästi, hauskasti ja jännittävästi ikäryhmälle sopivista kirjoista tavoitteenaan innostaa lapsia lukemaan. Kirjavinkkaustunti on yhden oppitunnin pituinen ja mukaan mahtuu korkeintaan 60 lasta tai nuorta kerrallaan, mielellään ikäryhmittäin.

    Kirjavinkkausta voi tilata eskari-ikäisistä lukiolaisiin. Erityisesti vanhemmille oppilaille on pyynnöstä mahdollisuus vinkata myös tietyn aihepiirin kirjallisuutta suomalaisista klassikoista draamakirjallisuuteen. [Erikoispaketteja ei valmisteta vain yhden tilatun tunnin takia.] Kirjavinkkaus tukee erityisesti äidinkielen opetusta.

    Kirjavinkkauksen hinta on 35 € / tunti + kilometrikorvaukset Porista. Tilauksesta myös erilaisia koulutuksia ja teemapäiviä draamaa ja kädentaitoja yhdistävästä Leikkiteatteri-metodista, draamasta tai kirjavinkkauksesta.