8. luokka_2
Kohde 1: Rosenlew-museo
Paikka: Rosenlew-museo, Kuninkaanlahdenkatu 14, 28100 Pori
Sisällön nimi: Teollisuusperintö
Vierailun kesto: 60 minuuttia tai opettajan toiveen mukaan 45-75 minuuttia
Ryhmäkoko: Yksi luokka kerrallaan
Lyhyt kuvaus vierailun sisällöstä:
Rosenlew-museon opastuksella tutustutaan paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävän porilaisen teollisuusyrityksen, Rosenlewin [1853–1987] historiaan, tuotteisiin ja yrityksen kehitykseen, teollisuuden laajentumiseen sekä työntekoon yrityksen palveluksessa. Yritys vaikutti myös työntekijöidensä arkeen ja vapaa-aikaan mahdollistamalla esim. erilaisen harrastustoiminnan.
Opintosuunnitelmassa on myös mainittu 7. ja 8. luokan kohdalla käsiteltäväksi mahdollisena teemana teknologian kehitys 1800-luvulta nykyaikaan ja sen vaikutus elintason nousuun. Tähänkin Rosenlew-museon perusnäyttely tarjoaa aineksia, sillä museossa voi tutkia mm. kodinkoneiden ja maatalouskoneiden kehitystä. Lisäksi museossa on esillä esim. 1900-luvun alun höyryvoimakone sekä uudempaa teknologiaa edustava polttomoottori. Metalliteollisuuden lisäksi esiin tulevat puunjalostus- ja energiateollisuus. Sotakorvausteollisuus oli tärkeää Rosenlewin yritykselle ja se työllisti runsaasti paikallista väkeä.
Teollisuushistoriaan voi museokäynnin lisäksi tutustua omatoimisesti mobiilioppaan avustuksella ja kaupungissa kävellen: https://tarinasoitin.fi/teollisuusmaisema
Vierailun tavoitteet:
- Tutustua museoon paikkana ja miten museossa voi vierailla Nuorisopassilla myös omatoimisesti ja maksutta koko yläkoulun ajan.
- Opettaa ymmärtämään, miten yhteiskunnalliset, taloudelliset ja teknologiset muutokset sekä sodat vaikuttivat myös paikallisesti.
- Opettaa ymmärtämään historiallisten tapahtumien syitä, seurauksia ja jatkumoita. Menneisyyttä tuntemalla pystyy hahmottamaan myös nykyisyyttä.
- Oppilas tutustuu omaan kulttuuriperintöön ja vahvistaa identiteettiä kiinnostavan paikallishistorian avulla.
Ilmoittautuminen ja muuta huomioitavaa:
- Varaa aika Rosenlew-museosta:
lipunmyynti puh. 02 621 1866, rosenlew-museo@pori.fi tai
asiakaspalveluassistentti Marika Roininen, puh. 044 701 9512, marika.roininen@pori.fi - Kerro mikä koulu ja ryhmän koko.
- Työpaja- ja kokoustila Laari on mitoitettu noin yhden koululuokan tarpeisiin. Tilan voi varata eväs- tai taukotilaksi.
Kohde 2: Pori Sinfonietta
Paikka:
Sisällön nimi: Konsertin valmistamiseen tutustuminen
Vierailun kesto:
Ryhmäkoko:
Lyhyt kuvaus vierailun sisällöstä:
Vierailun tavoitteet:
Suositeltu ajankohta:
Ilmoittautuminen ja muuta huomioitavaa: